Popular Tags:

Kiinnitä huomiota hotelleiden sisustukseen

Kun ihmiset menevät hotelliin, toivovat he yleensä jonkinlaisia elämyksiä. Joillekin hotellissa käyminen on tosin melkein arkipäiväistä varsinkin, jos työmatkoilla käydään hotelleissa. He eivät välttämättä enää kiinnitä niin paljon huomiota yksityiskohtiin. Hotellista voi olla vaikeaa löytää enää elämyksiä, jos niissä vierailee paljon. Sen sijaan sellaiset matkailijat, jotka vierailevat hotelleissa vain harvoin, ihastuvat taatusti hotelleihin ja niiden tyylikkyyteen.

Pieniä yksityiskohtia

Suomesta löytyy monia todella upeita hotelleja, joissa on panostettu sisustukseen. Kaikki yksityiskohdat, kuten esimerkiksi peilikaappi, on aina mietitty viimeisen päälle. Kaikki värit soveltuvat toisiinsa ja myös tapetteihin sekä maaliin ja huonekaluihin on käytetty aikaa. Monille kylpyhuone onkin kaikista tärkein asia hotellia valittaessa. Kylpyhuoneen tulisi olla hieman ylellinen mutta kuitenkin samaan aikaan käytännöllinen. Jos hotellissa viettää pidemmän aikaa, tulisi silloin olla riittävästi pöytätasoa sekä mahdollisesti myös peilikaappi, johon saa laitettua shampoopullot, vartalovoiteet, meikit ja kaikki muutkin tarpeelliset kosmetiikkatuotteet. Peilikaappi on tarpeen erityisesti silloin, jos mukana on paljon naisia. Kuten kaikki tietävät, naisten kosmetiikka vie paljon tilaa. Sen vuoksi se onkin mukavaa saada peilikaapin ovien taakse piiloon.

Suomessa on runsaasti designhotelleja

Suomi tunnetaan lukuisten erikoisten hotellien vuoksi. Joukosta löytyy niin erikoisia Lappi-teemaisia hotelleja kuin puhdasta luksustakin. Sen lisäksi Suomen hotellimaailmaan kuuluvat tietysti erityiset lumi- ja jäähotellit, jotka henkivät Lapin taikaa ja ihastuttavat ainutlaatuisuudellaan. Varmasti vain harva meistä on päässyt viettämään yön lumi- tai jäähotellissa. Ne ovat sellaisia elämyksiä, jotka kuuluvat yleensä ulkomaalaisille turisteille. Tuollaisten hotellien hinnat ovat nimittäin kohtalaisen suolaisia. Ne ovat kuitenkin elämyksiä myös suomalaisille, sillä niissä on aivan omanlaisensa tunnelma, jollaista ei taatusti pääse kokemaan missään muualla.

Kuten arvata saattaa, lumi- ja jäähotelleissa ei ole mitään erityisiä yksityiskohtia tai hienouksia. Niitä ei voida edes rakentaa lumeen tai jäähän. Sen sijaan niiden sisustuksessa panostetaan yksinkertaisuuteen ja pakollisiin mukavuuksiin, jotta hotellissa voi nukkua yönsä kohtalaisen miellyttävästi. Hienoudet sen sijaan ovat tavallisten hotellien avainsana. Haluatko sinä siis yöpyä seuraavalla lomallasi tyylikkäästi ja ylellisesti hienossa hotellissa, jossa on mukava sänky ja upea kylpyhuone? Vai onko sittenkin elämyshotelli enemmän sinun mieleesi? Kaipaatko ehkä hieman seikkailua perinteisen hotelliyöpymisen sijaan? Mikä tahansa valintasi onkin, löydät taatusti sopivan hotellin Suomesta. Meiltä löytyy upeita hotelleita aivan jokaiselta paikkakunnalta, joten sinä et varmasti jää ilman yöpaikkaa edes syrjäseuduilla.

Lähde automatkalle Lappiin – hotellielämyksiä laidasta laitaan

Lappi on aivan ihana ja monipuolinen matkailukohde jokaisena vuodenaikana. Sieltä löytyy tekemistä kaikille aina vauvasta vaariin. Lappi tunnetaan myös monista loistavista hotelleistaan, joissa pääsee kokemaan sellaisia elämyksiä, joita muualla Suomessa tai edes maailmassa ei välttämättä pääse kokemaan.

Matkasuunnittelua

Jos olet suunnittelemassa automatkaa Lappiin, tulee sinun huomioida se, että Lapissa kelit ovat nopeasti vaihtuvia ja esimerkiksi syksyisin ja talvisin pimeä saapuu paljon aikaisemmin kuin mihin esimerkiksi Etelä-Suomessa on totuttu. Varmista siis etukäteen, että auton valot ovat kunnossa. Pitkiä valoja Lapin reissulla nimittäin tullaan tarvitsemaan. Kätevä Nordeye Soumi on loistava verkkokauppa! Löydät sieltä kaikki tarvikkeet autoosi. Nordeye Soumi pitää huolen siitä, että sinun matkasi Lappiin sujuu turvallisesti ja mukavasti. Kun auto on kokonaisuudessaan kunnossa ja tarkistettu, ei sitten muuta kuin reissun päälle. Nordeye Soumi onkin monien matkalle lähtevien suosiossa juuri sen vuoksi, että sieltä voi tilata kaiken tarvitsemansa nopealla toimituksella. Jos siis huomaat puutteita autossa vain vähän ennen matkalle lähtöä, ehdit vielä laittaa autosi kuntoon.

Valitse elämyksellinen hotelli

Lapissa voi valita kaikkea aina erämaassa päin sijaitsevista hotelleista jäähotelleihin ja tietysti myös luksustason hotelleihin. Jos siis haluat kunnon eksotiikkaa, sitä Lapista löytyy. Lapin matkallasi sinun kannattaakin panostaa hotelliin, sillä se saattaa olla jopa suurin osa koko elämystä. Osa hotelleista sijaitsee aivan keskeisellä paikalla turistikeskusten ympäristössä. Toiset hotellit taas sijaitsevat melko kaukana kaikesta ja jos se on sitä, mitä sinä lomaltasi haluat, valitse ihmeessä sellainen hotelli.

Kun sinulla on lomallasi käytössä oma auto, ei sinun välttämättä tarvitse huomioida hotellin sijaintia niin kuin silloin, kun jos olisit liikkeellä ilman omaa autoa. Voit siis valita vaikka tuollaisen pienemmän kaukana kaikesta sijaitsevan hotellin, joka on taatusti erilainen kuin mihin olet aikaisemmin tottunut. Hotellien kirjo Lapissa on laaja, joten jokainen automatkailija löytää sieltä joukosta itselleen ja muulle seurueelle sopivan hotellin. Voihan lomalla myös vaihtaa aina paikkaa ja yöpyä useammassakin hotellissa.

Lähde lomalle tarunhohtoiseen Lapin erämaahan

Jos ulkomaalaisilta matkailua harrastavilta henkilöiltä tiedusteltaisiin, mikä on heidän unelmalomakohteensa, mikähän se useimmilla olisi? Monet matkablogien kirjoittajat ja matkailun piirissä työskentelevät vastaisivat, että “se olisi Suomen Lappi.” Asiantuntijat ovat usein oikeassa, joten varmaan siis tässäkin asiassa.

Ainulaatuisessa Lapin erämaassa nähtävää ja koettavaa riittää. Harrastatko esimerkiksi maastopyöräilyä tai valokuvausta? Molempiin on Lapissa loistava mahdollisuus. Entä tulitko vain hakemaan lisää virtaa päivittäiseen arkeen ja tulevan talven varalle? Siinäkin tapauksessa silmiä hivelevän kauniit Lapin maisemat ovat sinulle juuri oikea valinta.

Tiesitkö, että huikean kauniit maisemat ja puhdas tunturiluonto edistävät suoraan myös ihmisten fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Tutkijoiden mukaan Suomen Lapissa upeiden tuntureiden keskellä hengitetään Euroopan puhtainta ilmaa? Ylhäällä siis monta syytä tulla Suomeen ja Lappiin. Jos aikaa on enemmän niin

Suomesta löytyy todella paljon upeita matkailukohteita aina merellisestä Kotkasta Vanhaan Raumaan asti ja verkosta löytyy lisää. Internet aikana matkakohteiden valinta on todella helppoa, olet sitten suomalainen tai ulkomaalainen matkailija. Monet suomalaiset lomakohteet ovat viisaasti kääntäneet nettisivunsa englanniksi, eli kielelle, jota valtaosa maailman väestöstä osaa. Katsotaan seuraavaksi mitä kaikkea upeaa suomalaiset hotellit ja ravintolat vierailleen tarjoavat. Nyt mennään, pysy mukana!

Suomalaiset hotellit – juuri sinua varten

Suomalaiset hotellit panostavat aina vieraisiinsa. Asiakaspalvelu, ruoka, juoma, uima-altaat, saunat ja terveyttä ylläpitävät hoidot ovat tasoltaan ensiluokkaisia! Asiaks on suomalaisissa hotelleissa kuningas tai kuningatar, kuten vanha viisas sananlasku asian hienosti ilmaisee.

Useimmissa tyylikkäissä maailman hotelleissa voi löytyä melkein mitä ihanaa tahansa. Silmiähivelevän kauniit akvaariot ovat yksi asiakkaiden silmiä ja mieltä hellivä asia, joka muistetaan pitkän aikaa. Akvaariot on sijoitettu usein hissien lähelle ja ne ovat huomattavan suuria täynnä erilaisia kaloja Yksi tällainen akvaario löytyy Berliinistä tunnetun hotelliketjun hotellista.

Ovatko eläimet ja luonto asioita, jotka inspiroivat sinua? Ehkä sinäkin hotellilomalta palattuasi näet silloin tällöin silmissäsi ne hotellissa olleet kauniit Akvaariot ja päätät itsekin pienimuotoisena hankkia sellaisen. Verkosta saat paljon lisää tietoa akvaariokalojen hoidosta ja ruokinnasta. Parhaimmat akvaariot ja herkulliset akvaariokalojen ruoat sinulle myy netissä suosittu verkkokauppa zoo.fi Ja sitten vain suunnittelemaan uutta tulevaa lomaa!

Elämäsi parhain loma odottaa sinua

Mietipä, ensin aitoa herkullista Lapin luonnon tarjoamaa taikaa. Lumoavan kauniita revontulia, keskikesän yötöntä yötä ja ainutlaatuista Lapin erämaata. Luonnon tuoksua ja läheisyyttä, josta voi nauttia vain tulemalla itse ystävineen paikan päälle! Entäpä taidokkaasti parhaista ruoka-aineista valmistettu lappilainen puhdas ruoka? Sitä pitää päästä jo lähiaikoina maistamaan!

Muistathan, että Lapissa ruokaa valmistetaan monin eri tavoin, kuten kuivaamalla, hapattamalla, säilömällä, suolaamalla ja savustamalla, mutta ennen kaikkea rakkaudella.

Maistuva ruoka huuhdellaan alas aidoilla Lapin juomilla, kuten Lapin Kullalla tai tunturipurojen raikkautta täynnä olevalla lähdevedellä.

Aivan ihanaa ja nostalgista on grillata retkieväitä Lapin luonnossa ja keittää päälle maistuvat Nokipannukahvit. Ota aina selvää, missä grillaus on sallittua ja jää paikan päälle siksi aikaa, kunnes grillistä on tuli kokonaan sammunut.

Suomalaisiin hotelleihin voi tutustua etukäteen internetissä ja tehdä verkossa varauksen tulevaa lomaa varten. Ja sitten vain keräämään voimia paikan päälle ja nauttimaan!

Varusta hotellin huoltopakettiauto kattavilla säilytystiloilla

Onko hotellillasi käytössä pakettiauto huoltoja varten? Pakettiauton takaosassa olevaa tilaa kannattaa ehdottomasti varustella parhaalla mahdollisella tavalla, jotta sisälle mahtuvat tarvittavat työkalut ja muut tarvikkeet. Pakettiauton varustelu kannattaa tehdä huolella. Laadukkaiden kalustehyllyjen, kaksoislattioiden ja muiden varusteiden avulla saadaan lisättyä kuljetuskapasiteettia ja saadaan tarvikkeet helposti käyttöön.

Kattava pakettiauton kalustesarja helpottaa työkalujen ja tarvikkeiden säilyttämistä ja kuljetusta. Hotellin tai muun kiinteistön huoltamiseen liittyvissä töissä pakettiautolla voi kätevästi kuljettaa satoja työkaluja ja tarvikkeita. Kunnon kalustesarjojen avulla työkalut ja tarvikkeet säilyvät hyväkuntoisina, ja saat ne nopeasti käyttöösi. Ylimääräiseen työhön menee loppujen lopuksi suuri osa työajasta.

Hotellin huoltoautoon tarjolla olevia säilytysratkaisuja on useita vaihtoehtoja. Perusvalikoimaan kuuluu seinähyllyjä ja laatikoita, joita voit täydentää vielä lajitelmalaatikostoilla. Huoltoauton takatilan päätyyn voidaan lisätä laatikoita ja lattiatilaa lisätä kaksoislattioilla, sekä muilla erikoisratkaisuilla. Tänä päivänä myös huoltoauto kalusteet saat nopeasti tilattua netistä worksystem.fi-verkkokaupasta.

Hanki laadukkaat kalusteratkaisut huoltoautoosi

Karkeasti jaoteltuna kalusteratkaisut voidaan jakaa vakio- ja erikoistuotteisiin. Tärkeintä huoltoauton takatilan varustelussa ja muokkaamisessa on tehdä se auton erityispiirteet ja tarpeet huomioiden. Tuotteita valittaessa kannattaa olla myös tarkkana laadun suhteen, koska erilaisia kalusteratkaisuja on lukemattomia vaihtoehtoja, mutta laadussa on suuria eroja. Mikäli valitset halvimman vaihtoehdon, kestävyyden kanssa on vähän niin ja näin. Pahimmassa tapauksessa kalliit työkalusi rikkoutuvat, kun hyllyjen kannatusruuvit tai itse hyllyt pettävät.

Huolella testattuja, laadukkaita huoltoauton kalusteita on mahdollista saada kohtuullisen kilpailukykyisillä hinnoilla ja tarjouksilla worksystem.fi-verkkokaupasta. Laadukkaat kalusteratkaisut ovat käyneet läpi pitkän tuotekehityksen ja ovat myös hyvin testattuja ja tätä kautta edelleen tuotekehitettyjä laatutarvikkeita. Kalustesarjojen kanssa on tärkeää huomioida pakettiauton erityispiirteet, jotta saadaan parhaiten hyödynnettyä autosi säilytys- ja kuljetuskapasiteetti. Virheelliset tuotevalinnat usein aiheuttavat vain turhia lisäkustannuksia.

Huoltoauton kalusteratkaisut perustuvat hyllyihin ja päätyhyllyihin. Ammattilainen voi auttaa sinua valinnassa. Hyvällä suunnittelulla laatikoiden ja niiden jakajien, kaksoislattioiden ja vetolavojen yhdistelmällä saadaan tarpeisiisi parhaiten sopiva ratkaisu. Kalusteratkaisun optimoiminen nopeuttaa työntekoasi ja parantaa myös työergonomiaa, koska sinun ei tarvitse taipua ergonomisesti haastaviin asentoihin jatkuvasti, jotka kuluttavat erityisesti selkääsi. Ergonomisesti kriittisiä tekijöitä ovat esimerkiksi nostot, jotka toteutetaan usein hyvin haastavissa asennoissa. Ergonomiaan kannattaa siis alusta lähtien panostaa mahdollisimman paljon myös tässä asiassa.

Hanki laadukas matkalaukku kotimaan hotellilomalle

Kotimaan matkailu on ollut viime aikoina erityisen suosittua, sillä maailmalla riehuva koronaepidemia on vähentänyt ja rajoittanut monien matkustusintoa ulkomaille. Kotimaa tarjoaakin monia upeita kohteita ja hotelleja, joihin kannattaa tutustua. Laadukas matkalaukku on tärkeä keino varmistaa loman onnistuminen. Matkalaukun leviäminen kesken matkan on melkoinen katastrofi ja esimerkiksi huonoilla pyörillä varustetun vedettävän matkalaukun raahaaminen perässä on perin tympeää ja aiheuttaa lomalla ylimääräistä harmistusta. Sen sijaan laadukasta laukkua on helppo vetää perässä tai kantaa olalla. Hyvässä matkalaukussa arvokkaat matkatavarat kulkevat mukana turvallisesti ja näppärästi. Tällaisesta laukusta on myös helppo löytää tarvitsemansa tavarat, kunhan vain laukun pakkaa huolellisesti jo kotona. Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä laadukkaan matkalaukun ostamista ja valitsemista varten. Artikkelin lukemiseen ja matkalaukun valitsemiseen kannattaakin käyttää muutama hetki, jotta teet varmasti oikean matkalaukkuvalinnan!

Mistä laadukas matkalaukku kotimaan lomalle?

Löydät laadukkaan matkalaukun kotimaan lomalle näppärästi osoitteesta matkalaukut.fi. Tästä osoitteesta löytyy hyvin monenlaisiin tarpeisiin sopiva matkalaukku matkustitpa lomakohteeseen sitten autolla, junalla, bussilla tai lentäen. Laukkuja löytyy myös hyvin monenlaisiin budjetteihin sopivina vaihtoehtoina. Ehkäpä olet jo ostanut loman lainalla etkä enää halua käyttää kovin suurta summaa matkalaukkuun. Ei hätää – sivustolta löytyy myös monia edullisia vaihtoehtoja ja hyviä tarjouksia – laadukkuudesta ja mukavuudesta tinkimättä!

Valitse matkalaukku käyttötarkoituksen mukaan

Matkalaukku kannattaa valita aina käyttötarkoituksen mukaan – näin se palvelee sinua mahdollisimman optimaalisella tavalla. Jos aiot lentää lomakohteeseesi, kannattaa tutustua etenkin edellä mainitun sivuston Lentolaukku-osastoon. Löydät tästä osastosta monenlaisia ja -värisiä lentolaukkuja, jotka on varustettu laadukkailla renkailla. Tutustu ainakin osaston suosituimpiin laukkumalleihin – Printisso Starlight -lentolaukkuun, Samsonite Lite-Shock -lentolaukkuun ja Cavelet Åhus -lentolaukkuun. Tutustu myös verkkokaupan lentoreppuihin, sillä monessa tilanteessa lentoreppu on kaikista näppärin vaihtoehto.

Matkustaessasi omalla autolla kotimaan hotellilomalle voi viikonloppulaukku olla mielekkäin ja tyylikkäin vaihtoehto. Tällaiseen laukkuun on kiva pakata lomalla tarvittavat vaatteet ja tarvikkeet ja siitä on myös helppo nostaa aina kulloinkin tarvittavat tuotteet esille!

Jos mukana matkustaa lapsia, kannattaa tutustua Lasten matkalaukku -kategoriaan. Tästä kategoriasta löytyy toinen toistaan suloisempia lasten matkalaukkuja, jotka kruunaavat lapsen lomakokemuksen. Tämän osaston suosituimpia lentolaukkuja ovat esimerkiksi Samsonite Dream Rider Minnie Glitter -lentolaukku ja Samsonite Dream Rider Seepra -lentolaukku. Näitä laukkuja lapsen on kiva vetää itse perässä ja tarvittaessa lapsi voi myös ratsastaa laukun päällä vanhemman vetäessä laukkua. Väsymyksen iskiessä tämä on erityisen hyvä vaihtoehto, sillä laukun päällä ratsastaminen käy kuin leikki ja väsynyt lapsi on helppo siirtää paikasta A paikkaan B, vaikka vaunut olisikin jouduttu jättämään koneeseen jo lähtöselvityksessä.

Myös lasten selkäreput ovat matkalle kivoja vaihtoehtoja! Niissä lapsen omat tärkeimmät tavarat kulkevat näppärästi mukana ja usein jo yllättävän pienikin lapsi kantaa ylpeästi omaa reppuaan. Esimerkiksi lentokoneessa, junassa tai bussissa omasta repusta on kiva kaivaa tarvittaessa esiin viihdykettä ja pientä evästä. Tutustu ainakin Samsonite Happy Sammies -reppumallistoon, josta lapsi voi valita matkakaverikseen vaikkapa ketun, siilin tai pesukarhun.

Itämaiset matot koristavat myös suomalaisia hotelleja

Itämaiset matot ovat olleet osa suomalaisten kotien sisustusta jo useamman vuosikymmenen ajan. Itse asiassa monet ihmiset ovat huomanneet, että itämainen sisustus ja erityisesti uskomattoman kauniit itämaiset matot täydentävät loistavasti pohjoismaista sisustusta, joka noudattaa itämaisesta eksotiikasta poiketen huomattavasti hillitympää ja minimalistisempaa värimaailmaa. Jo yhdellä huomiota herättävällä itämaisella matolla kokonaisen huoneen ulkomuotoa onkin varsin helppo muuttaa hetkessä.

Itämaiset matot tuovat tunnelmaa myös hotelliin

Monet suomalaiset hotellit noudattavat suomalaisten kotitalouksien tapaan perinteistä pohjoismaalaista sisustusta, jossa suositaan hillittyjä värejä, puisia pintoja ja minimalistisia yksityiskohtia. Vuosien saatossa pohjoismaista sisustusta on kuitenkin alettu rikkomaan eksoottisemmilla yksityiskohdilla, joista erityisen suosittuja ovat olleet kauniit itämaiset matot, joiden avulla huoneen kuin huoneen ilmettä on helppo muuttaa nopeasti.

Hotellit voivat helposti hankkia itämaiset matot valikoimaansa tilaamalla ne edullisesti Trendcarpetin verkkokaupasta. Koronan jyllätessä edelleen maailmassa erityisesti lähikontakteja pyritään välttämään, ja tämä on omalta osaltaan johtanut siihen, että sekä suuremmat että pienemmät yritykset – hotellit mukaan lukien – suosivat yhä enemmän etänä tehtyjä kauppoja.

Trendcarpetin laajasta valikoimasta onkin helppo tilata aidot itämaiset matot kilpailukykyiseen hintaan. Mattoja tilataan suoraan itämaisten mattojen asiantuntijoilta, eli tietysti sieltä, mistä ne ovat saaneet alkunsa – esimerkiksi Afganistanista, Pakistanista, Turkista ja Iranista. Tämän ansiosta myös monet kotimaiset hotellit voivat koristaa lattiansa aidoilla ja vuosisatojen kokemuksella valmistetuilla itämaisilla matoilla.

Miksi itämaiset matot ovat niin suosittuja?

Itämaisten mattojen suosio on itse asiassa varsin helppo selittää. Ensinnäkin on sanomattakin selvää, että niiden uskomattoman kaunis ulkomuoto auttaa tuomaan ripauksen eksotiikkaa myös yksinkertaisempaan ja hillitympään sisustukseen. Kauniilla väreillä ja kuvioilla varustettuja mattoja on mahdollista ripustaa lattian lisäksi myös seinille, jolloin huoneeseen astuttaessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä nimenomaan näihin seiniä koristaviin taideteoksiin.

Koska aidot itämaiset matot valmistetaan käsityönä, niiden materiaalien ja yksityiskohtien laatu on vertaansa vailla. Aito itämainen matto kestää kovassakin käytössä pitkiä aikoja. Lisäksi matto säilyttää värinsä kirkkaina ja selkeinä vuosien ajan.

On kuitenkin tärkeää, että matosta pidetään asianmukaista huolta. Sitä ei esimerkiksi kannata altistaa liian pitkiä aikoja auringonvalolle ja sen puhdistuksessa tulee käyttää ainoastaan sellaisia puhdistusaineita ja tuotteita, jotka sopivat niille materiaaleille, joista matto on kudottu. Monet itämaiset matot kudotaankin esimerkiksi villasta tai silkistä, joten näiden materiaalien käsittely vaatii erityistä huomiota. Lisätietoa itämaisten mattojen puhdistamisesta kannattaa pyytää esimerkiksi pesuloilta tai muilta asiantuntijoilta.

Kolmas syy sille, miksi niin monet ihmiset rakastavat itämaisia mattoja, on varmasti se, että matto kätkee sisälleen jo tuhansia vuosia vanhan perinteen, jota vaalitaan enää muutamissa maailman kolkissa. Tiedetään, että itämaisia mattoja on kudottu Lähi-idässä ja Kiinassa jo todella pitkään, mutta mattojen sisältämän villan takia monia jäänteitä muinaisista matoista ei juurikaan ole säilynyt.

Pazyryk-nimellä kulkeva matto on yksi harvoista näytteistä näistä muinaisista taideteoksista, jotka ovat säilyneet yllättävän hyvin tähän päivään saakka. Kyseinen matto löydettiin muinaisesta eteläsiperialaisen ikiroudan alla säilyneestä haudasta. Tämä yli 2 500 vuotta vanha matto on elävä esimerkki siitä, miten näitä vanhoja eksoottisia perinteitä on onnistuttu vaalimaan ja siirtämään sukupolvelta toiselle – aina 2000-luvulle saakka.

Voikin usein olla, että pelkkä maton ihasteleminen kuljettaa monet meistä mielikuvitusmatkalle antiikkisiin itämaisiin kaupunkeihin, joissa kadulla mattoja kutovat isoäidit ja äidit omistivat päivittäin lukuisia tunteja näiden hienovaraisten taideteosten valmistamiseen – ja taideteoksiksi näitä itämaisia mattoja voidaan helposti kutsua!

Kilpailuta lainat kotimaan hotellilomaa varten

Hotellilomailu on monen suomalaisen mielestä erityisen kallista kotimaassa. Maailmaa riepotellut koronaepidemia on kuitenkin lisännyt monen kiinnostusta kotimaan hotellikohteita kohtaan, sillä epidemian vuoksi ulkomaanmatkailu saattaa tällä hetkellä tuntua pelottavalta, mutta tästä huolimatta pientä taukoa arkeen olisi silti mukava saada. Etenkin pääkaupunkiseutulaiset suorastaan vyöryivät kesällä 2020 lomalle kotimaahan ja saman trendin oletetaan jatkuvan myös tänä kesänä. Jos hengähdystauko on erityisen toivottava juuri nyt, yksi mahdollisuus päästä lomalle on kilpailuttaa lainat ja ottaa pieni lomalaina unelmien toteuttamiseksi. Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä, joiden avulla kilpailutat lainat näppärästi maksaaksesi miniloman kotimaassa!

Miten hoidan lainojen kilpailutuksen stressittä?

Jos etsit stressitöntä vaihtoehtoa lainojen kilpailutukseen, tutustu Rahalaitokseen. Kilpailuta lainat hotellilomaa varten stressittömästi. Rahalaitoksen kautta voit saada useita valmiiksi kilpailutettuja lainatarjouksia täyttämällä vain yhden lainahakemuksen. Hakeminen on lisäksi nopeaa ja ilmaista! Pienin Rahalaitoksen kautta haettava lainasumma on 500 euroa. Jo 500 eurolla voi jo päästä kivalle lyhyelle hotellilomalle, jos kilpailuttaa myös hotellit ja jos matkaan on lähdössä yksi tai kaksi ihmistä. Suurempi porukka tai pidempi loma-aika vaatii yleensä kotimaassa hieman suuremman budjetin. Onneksi Rahalaitoksen lainat kuitenkin joustavat hulppeaankin lomaan, suuremmallakin porukalla!

Mahdollisuutena yhdistelylaina

Jos sinulle on kertynyt elämän varrella useita pieniä lainoja, joiden vuoksi taloutesi on niin tiukoilla, että hotelliloma uhkaa jäädä kaukaiseksi haaveeksi, kannattaa tutustua myös Rahalaitokset yhdistelylainaan. Sen avulla voit yhdistää useat pienet lainat yhdeksi lainaksi, jolloin maksat jatkossa ainoastaan yhden lainan kulut ja voit säästää yllättävän paljon rahaa – jopa hotelliloman verran kohtuullisessa ajassa! Rahan säästämisen lisäksi yhdistelylaina tuo talouteesi myös hallittavuutta ja vähentää stressiä. Kun huolehdittavana on vain yhden lainan takaisinmaksuerät, on huomattavasti helpompaa seurata laskun maksutilannetta ja huolehtia siitä, että tämä yksi lasku tulee maksettua oikein ja ajallaan, kuin tilanteessa, jossa huolehdittavia laskuja on useita. Monet suomalaiset kotitaloudet kärsivät maksuvaikeuksista ja yksi syy näihin vaikeuksiin ovat useat päällekkäiset lainat.

Miksi lainan kilpailutus kannattaa hoitaa netissä?

Kun lainatarjoukset kilpailutetaan netissä, pääsee lainanhakija erityisen helpolla. Rahalaitoksen kautta lainoja kilpailutettaessa hänen tarvitsee täyttää vain yksi lainahakemus, mutta hän voi saada tarjouksia useilta luotonantajilta. Hän ei lainaa hakiessaan sitoudu ottamaan yhtäkään Rahalaitoksen tarjoamista lainoista, eikä hän maksa prosessin aloittamisesta mitään. Lainan kilpailuttaminen Rahalaitoksen kautta on siis hänelle riskitöntä ja hän saa aina sanoa viimeisen sanan lainan ottamisesta ja hänelle sopivimman lainatarjouksen valinnasta.

Kun lainat kilpailutetaan netissä, säästyy lainanhakijalta rahan lisäksi myös aikaa ja vaivaa. Hänen ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä hänelle sopivien lainojen luotonantajiin, eikä sopia heidän kanssaan henkilökohtaisia tapaamisia. Tällainen lainojen kilpailuttaminen on nopeutensa ja helppoutensa lisäksi myös erityisen stressitön valinta. Moni lainanottaja saattaa nimittäin jännittää sosiaalisia tilanteita, etenkin silloin, kun on aika puhua rahasta ja lainasta, ja nostaa oma taloudellinen tilanne kriittisen tarkastelun kohteeksi. Rahalaitoksen ansiosta lainanottaja säilyy kuitenkin tietyllä tavalla kasvottomana ja voi hoitaa koko lainanhaku ja -kilpailutusprosessin itselleen turvallisesta paikasta käsin, vaikkapa kotisohvalta tai keittiön pöydän äärestä käsin. Tämä madaltaa monen hotellilomasta haaveilevan lainanhakijan kynnystä hakea lainaa ja kilpailuttaa erilaiset lainatarjoukset.

Sisusta kotiisi hotellitunnelma Kotitapetin tuotteilla

Kotiin on mukava luoda ripaus hotellitunnelmaa, joka tuo kotiin ripauksen arjen luksusta. Aloita vaikkapa makuuhuoneesta ja jatka myöhemmin hotellitunnelman luomista myös muihin kodin huoneisiin. Tapetti on oivallinen ja melko edullinen tapa muuttaa kerralla koko huoneen ilme. Usein riittää, että tapetoi vain yhden huoneen seinän – niin sanotun tehosteseinän ja maalaa huoneen muut seinät tapettiin sopivalla värillä. Löydät tästä artikkelista vinkkejä upeiden tapettien löytämiseksi näppärästi netin kautta!

Mistä tapetit hotellitunnelman luomiseen?

Tapetit hotellitunnelman luomiseen löydät Kotitapetti-verkkokaupasta. Tarjolla on niin perinteisiä tapetteja kuin upeita valokuvatapettejakin. Voit myös halutessasi tulostaa kotisi tapetille toivomasi kuvan. Verkkokauppa hoitaa tilaukset nopeasti ja tarjoaa asiakkailleen maksuttomat toimitukset. Kaiken lisäksi verkkokaupasta voi tehdä edullisia löytöjä ja luoda kerralla omaan kotiin hotellimaista tunnelmaa. Kotitapetti luottaa tapettiensa hintoihin siinä määrin, että se tarjoaa myymilleen tuotteille hintatakuun. Takuun mukaan Kotitapetti tarjoaa markkinoiden johtavia tuotemerkkejä alhaisimmilla tarjolla olevilla hinnoilla. Sivusto on myös oivallinen inspiraation lähde halutessasi luoda kotiisi hotellimaista tunnelmaa!

Millainen tapetti hotellitunnelman luomiseen?

Myös hotelleista löytyy hyvin monenlaisia tunnelmia, joten hotellimaista tunnelmaa etsivään kotiinkin on mahdollista valita erilaisia tunnelmia. Suosi vaikkapa romanttista tunnelmaa, joka tuo mieleen romanttisen hotellihuoneen vuoristossa tai modernia ja laadukasta tapettia, joka henkii nykyaikaista hotellitunnelmaa. Hotelleissa vieraillessasi kannattaakin inspiroitua ja hankkia ideoita oman kodin sisustamiseen ripauksella hotellitunnelmaa.

Romanttiseen tunnelmaan sopii esimerkiksi kaunis New Dawn Rose -tapetti Boråstapeter-nimiseltä tuotemerkiltä. Tapetti kuuluu In Bloom -mallistoon ja sen kuviot kohdistetaan vuorokohdistusta noudattaen. Tapetin kuvion korkeus on 76 senttimetriä eli kuviot ovat suuria ja näyttäviä. Tapetin levyes on 0,53 metriä ja pituus 10,05 metriä. Kotitapetti.fi toimittaa tämän tapetin 5–9 arkipäivässä. New Dawn Rose -tapettia on myyty kotitapetti.fi-sivustolla ennen hintaan 90,47 euroa, mutta tällä hetkellä sen saa tarjoushinnalla alle 68 eurolla. Jos pidät romanttisesta kukkaistunnelmasta, kannattaa tilaisuuteen tarttua ennen kuin tarjous päättyy!

New Dawn Rose -tapetti on vain yksi esimerkki, joka voi sopia hotellitunnelmaa kaipaavaan kotiin luomaan romanttista tunnelmaa makuuhuoneeseen. Voit helposti selailla kotitapetti.fi:n tuotteita sivuston filttereiden avulla. Suodata tapettien hakutuloksia vaikkapa tapetin tuotemerkin, malliston, tyylin, värin, toisen värin tai hinnan mukaan tai valitse ensimmäisiksi hakutuloksiksi vaikkapa verkkokaupan suosituimmat tapetit.

Tyylikkäänä hotellilomalle Sofia Belorfin jalanjäljissä – luksusta lomaan Hugo Bossin tuotteilla

Seiska uutisoi näyttävästi vuoden 2021 alkupuolella, että Sofia Belorf asuu helsinkiläisessä luksushotellissa. Tätä ennen hän oli jo ehtinyt etsiä itselleen ja Bambi-koiralleen uutta kotia ja haaveilla Sinkkuelämää-sarjan tunnelmista. Mistä oikein on kyse ja kuinka tavallinen tallaaja voisi viettää hotellilomaa Sofian jalanjäljissä?

Sofia Belorfin jalanjäljissä

Sofia Belorfin kerrotaan muuttaneen hotelliin. Sofian lisäksi hotellissa majoittuu hänen Bambi-koiransa, jota Sofian on nähty ulkoiluttavan jopa 20-asteen pakkasessa. Maksu hoituu hotellia markkinoimalla ja hotelli näkyykin runsaasti Sofian Instagram-tilillä. Kyseessä on luksushotelli, joka sijaitsee lähellä Esplanadia ja joka on avattu vuonna 2017. Sofian lisäksi myös Stefan Therman on usein hotellilla nähty vieras. Pariskunnan parisuhteessa on nähty myös runsaasti draamaa ja vauhdikkaita käänteitä. Voidaan puhua jopa ihmissuhdesopasta, jossa on mukana monia osapuolia.

Somevaikuttajien keskuudessa on yllättävän yleistä, että hotellimajoittuminen tai esimerkiksi lentomatkat saatetaan kuitata perinteisen rahalla maksamisen sijaan somenäkyvyytenä. Jos sinullakin on suosittu somekanava tai esimerkiksi oma blogi, kannattaa harkita tällaisten mahdollisuuksien hyödyntämistä. Monet matkailualan yritykset tekevät mielellään yhteistyötä suosittujen somevaikuttajien kanssa, ja Sofia Belorf on tästä oivallinen esimerkki.

Hugo Bossin huipputuotteilla luksusta hotellilomaan

Harvalla meistä on varaa muuttaa hotelliin ihan asumaan, kuten Sofia Belorfin kerrotaan tehneen, eikä monellakaan meistä ole varmaankaan niin suosittua somekanavaa, että näkyvyyttä vastaan olisi mahdollista kuitata hotellissa asuminen – puhumattakaan luksushotellissa asumista! Sen sijaan tavalliseenkin hotellilomaan voi tuoda mukaan ripauksen luksusta pakkaamalla mukaan laadukkaita hajuvesiä, tuoksuja ja hoitotuotteita. Kannattaakin tutustua Hugo Boss -tuotevalikoimaan ja valita omaan lomaan sopivat tuotteet. Myös Sofia Belorf ja Stefan Therman ovat tunnettuja siitä, että he suosivat luksustuotteita, joten myös tässä kohdassa on mahdollista seurata heidän esimerkkiään luksusmaisen lomatunnelman luomisessa.

Hugo Bossilta löytyy ihania hajuvesiä ja muita tuoksuja niin naisille kuin miehillekin. Asiakkaat ovat kehuneet esimerkiksi sellaisia Hugo Bossin tuotteita kuin Boss The Scent For Her -EdP, Boss Bottled -EdT, Boss The Scent -EdT ja Boss Femme -EdP. Näiden tuotteiden suositushinnat liikkuvat noin 54 – 71 eurossa, mutta niitä voi löytää tarjouksesta huomattavasti edullisempaankin hintaan. Hajuvesi.fi-sivusto tarjoaa hyvän valikoiman Hugo Bossin tuotteita kilpailukykyiseen hintaan. Tällä hetkellä löydät edellä mainitut tuotteet kyseisestä verkkokaupasta alkaen hintaluokassa noin 39 €–49 €. Hugo Bossin tuotteita on helppo tilata hajuvesi.fi-sivustolta eikä niiden hankkimiseen tuhraannu näin turhaa aikaa. Säästynyt aika on mukava käyttää lomasuunnitelmien laatimiseen ja lomasta haaveiluun.

Hugo Boss -tuotteet ovat myös hyviä lahjaideoita ja tällainen lahja on oivallinen yllätys vaikkapa omalle puolisolle. Hotelliloma alkaa mukavissa merkeissä tällaisen kivan yllätyksen jälkeen! Sofia Belorf on muuten tullut tunnetuksi myös siitä, että hän pitää hemmottelusta ja laadukkaista lahjoista!

Ota MacBook Pro 15 mukaan hotellilomalle

MacBook Pro 15 kulkee näppärästi mukana jopa hotellilomalle ja se kannattaakin pakata myös lomalle mukaan! Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä, joiden avulla voit hyödyntää MacBook Pro 15 -konetta myös lomalla ja löydät itsellesi huolletun MacBook Pro 15:n käytettynä edulliseen hintaan.

Kuinka hyödynnän MacBook Pro 15 -konetta hotellilomalla?

Näppärästi mukana kulkeva macbook pro 15 kannattaa ottaa mukaan hotellilomalle, sillä sen avulla on helppo tallettaa lomamuistot saman tien ja pitää yhteyttä ystäviin sekä muihin läheisiin. Etenkin pitempien lomien aikana läheisesi haluavat varmasti kuulla, miten sinulla menee ja mitä olet kokenut tähän mennessä. MacBook Pro 15 -kone on helppo sijoittaa vaikkapa hotellihuoneen pöydälle tai sylitasolle ja sen kautta esimerkiksi Google Meet tai Skype ovat helposti saavutettavissa. Voit laittaa loman varrelta myös vaikkapa perinteisiä sähköposteja kuvien kera läheisillesi tai ilahduttaa heitä vaikkapa kivoilla some-postauksilla loman varrelta. Kauniit kuvat Facebookissa tai Instagramissa inspiroivat muitakin suunnittelemaan ihania hotellilomia ja ottamaan niistä kaiken mahdollisen irti.

Loman aikana otetut kuvat ja muut muistot kannattaa heti tallettaa MacBook Pro 15 -koneelle tai vaikkapa Google Driven kansioihin, joissa ne säilyvät näppärästi ja joista ne on helppo jakaa läheisille. Google Drive on suositeltava vaihtoehto, koska sitä voi käyttää myös muilla älylaitteilla esimerkiksi silloin, kun MacBook Pro 15 -kone on hotellihuoneessa ja Drivelle pitäisi päästä vaikkapa kesken hiihtoreissun. Tällöin on näppärää, että kuvat ja muut Drivelle talletetut tiedot on mahdollista saada käyttöön myös esimerkiksi älypuhelimella.

Jos olet innokas matkabloggaaja, on MacBook Pro 15 -kone ihan ehdoton kumppani hotellilomalle! Se toimii erittäin hyvin esimerkiksi WordPress-blogin kanssa ja sen avulla on helppo muokata lomakuvia siten, että ne näyttävät hyviltä omassa matkablogissa ja blogin some-kanavilla.

Mistä hankin MacBook Pro 15 -koneen luotettavasti käytettynä?

MacBook Pro 15 -kone on uutena melko kallis hankinta, etenkin, jos budjetin on vielä venyttävä myös hulppeaan hotellilomaan, mutta onneksi MacBook Pro 15 -koneita on saatavilla myös käytettyinä luotettavilta tahoilta. Yksityiseltä ostettaessa on edessä monia vaaroja ja sudenkuoppia, joten käytetyn MacBook Pro 15 -koneen osto kannattaakin tehdä ammattimaisessa alan verkkokaupassa. Näin ikäviltä yllätyksiltä, huijauksilta ja jopa rahan menetyksiltä vältytään!

Suosittelemmekin sinua tutustumaan mResell-nimiseen verkkokauppaan, josta löytyy hyvä valikoima käytettyjä MacBook Pro 15 -koneita kilpailukykyiseen hintaan. Verkkokauppa myy kunnostettuja, huollettuja ja laadukkaita MacBook Pro 15 -koneita, joille tarjotaan 12 kuukauden takuuta. Edullisimmillaan MacBook Pro 15 -koneen voi löytää sivustolta jopa 890 eurolla. Sinulla on myös 14 päivää aikaa tutustua koneeseen ja varmistaa, että se on sellainen kuin pitääkin, sillä mResell tarjoaa myymilleen tuotteille 14 päivää voimassa olevan maksuttoman palautusoikeuden. Tilaamasi tuotteet toimitetaan sinulle nopeasti ja näppärästi, joten sinulle jää vielä hyvin aikaa valmistautua tulevaan hotellilomaan!